Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bullet Journal. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bullet Journal. Näytä kaikki tekstit

lauantai 7. tammikuuta 2017

2017

Vuotta 2017 on takana yksi viikko. Jos tämän yhden viikon pohjalta voisi ennustaa loppuvuotta, tulisi siitä minun kohdallani hieno. Mitään erikoista ei suinkaan ole tapahtunut, mutta olotila on kaikin puolin positiivinen, kun ajattelen tulevaa. Olen valinnut vuodelleni sosiaalisessa mediassa usein vastaan tulleen, hieman kliseisen tunnuslauseen: "If you want something you've never had, you have to do something you've never done." Lause pitää täysin paikkansa, ja omalla kohdallani se pätee monellakin tapaa, niin pienissä kuin isommissakin asioissa.



Olen aina kuulunut niihin, jotka inspiroituvat uudesta vuodesta. Niihin, jotka mielellään "aloittavat alusta" ja tekevät lupauksia. Viime vuonna kuitenkin opin ajattelemaan niin, että alusta voi aloittaa milloin tahansa - tai ehkä ennemminkin jatkaa eteenpäin siitä, mihin on jäänyt, mutta paremmin. Tälle vuodelle en tehnyt lupauksia, mutta sanoisinko, että minulla on tavoitteita, jotka toivon saavuttavani alkaneen vuoden aikana. Konkreettisin niistä on tietenkin yliopistosta valmistuminen. Sitten on pienempiä, ei läheskään niin konkreettisia tavoitteita, jotka liittyvät enemmänkin omaan henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin tai elämääni täällä Mäntyniemessä.


Tänä vuonna päätin osallistua yhteen lukuisista Youtuben joogahaasteista, joissa joogataan joka päivä tammikuun ajan. Tunnetuimpia taitaa olla Yoga With Adrienen haaste, mutta itse päädyin SarahBethYogan #monthofyoga -haasteeseen, joka alkaa lyhyemmillä, helpoilla harjoituksilla ja tasoa nostetaan hiljalleen kuukauden kuluessa.

Adriene Mishlerin videot ovat loistavia ja hyväntuulisia, mutta pidän erityisesti Sarah Bethin selkeästä ja helposti seurattavasta tyylistä. Hänen harjoituksensa myös yleensä alkavat heti videon alusta ilman introa, mikä sopii minulle hyvin.


Jooga on ehdottomasti itselleni toistaiseksi mieluisin liikuntamuoto, mitä olen kokeillut. Olisi hienoa osallistua oikealle joogakurssille joskus, mutta Kesälahden tarjonta ei sillä saralla ole ylitsevuotavaista. Toistaiseksi Youtuben avulla on kyllä pärjännyt hyvin. Oma tavoitteeni tammikuun joogahaasteelle on tehdä joogasta osa päivittäistä rutiinia, joka jatkuisi haasteen jälkeenkin edes pienellä aurinkotervehdyksellä joka päivä, jos ei jostain syystä muuhun pysty. Ja jos nyt sattuisi rutiini katkeamaan, niin takaisin satulaan on helppo nousta heti seuraavalla sopivalla hetkellä.


Joogahaasteen rinnalle olen ottanut pävittäisen meditointihetken Headspace-sovelluksen avulla, josta olen blogissa aikaisemminkin maininnut. Syksyllä meditointi jäi aika vähälle, vaikka sen tuoma olotila onkin ihan voittamaton. Jotenkin ihme juttu tässä samoin kuin joogassakin, että vaikka tiedän hyvin, kuinka paljon kummastakin pidän, ei se aina tarkoita, että viitsisi käyttää edes kymmentä minuuttia pieneen rauhoittumishetkeen. Tämä liittyy jälleen tämän vuoden tunnuslauseeseeni, nimittäin nyt yritän aina tehdä ajankäyttöni suhteen niitä valintoja, jotka johtavat joka päivä joogamatolle ja meditointiin. Uskon todella, että ne valinnat hyödyttävät minua pidemmän päälle huomattavasti enemmän kuin suurin osa kilpailevista vaihtoehdoista.



Edellisessä postauksessani kerroin, että olen jälleen aktivoitunut Bullet Journalin kanssa. Käytin sitä kyllä syksylläkin, mutta matkan varrelle mahtui etenkin vuoden loppua kohden varsin passiivisia jaksoja. Nyt olen taas ihan innoissani, ja Bullet Journal tuntuu suorastaan täydelliseltä kalenteri- ja ajanhallintasysteemiltä minun tarpeisiini. Parasta siinä onkin juuri menetelmän rajaton muunneltavuus.



Tänä vuonna toivon saavani myös selkeyttä siihen suuntaan, johon lähden elämääni täällä Kesälahdella ja Mäntyniemessä ohjaamaan. Mahdollisuuksia ja idea-aihioita on useitakin, ja annan niiden rauhassa hautua sopivaan hetkeen saakka. Lopulta on joka tapauksessa tehtävä jotain, mitä ei ole tehnyt koskaan ennen.

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Out with the old, in with the new

Uusi vuosi on aina ollut minulle syy ostaa/aloittaa uusi kalenteri. Viime kesänä kokeilin uudenlaista kalenterisysteemiä, Bullet Journalia. Innostuin hommasta hirveästi, vaikka loppuvuotta kohden kalenterin käyttö jäikin vähemmälle. Olin kuitenkin jo alkusyksystä hankkinut uuden Moleskine-muistikirjan seuraavaksi Bullet Journalikseni, ja sitä olin säästänyt koko syksyn aloittaakseni uuden vuoden uudella kalenterilla.


Tänään viimein sain itseni puoliväkisin kammettua sohvalta pöydän ääreen valmistelemaan turkoosin, pisteruudutetun Moleskineni Bullet Journal-käyttöön, ja jälleen kerran puuha vei mukanaan aloitusmotivaation hienoisesta puutteesta huolimatta. Jotenkin tuollainen pieni näpertely kaikessa rauhassa on todella rentouttavaa ja toi kyllä muutenkin tarpeellista vaihtelua joulunajan flunssaiseen sohvalla kärvistelyyn.


Tällä hetkellä tavoittelen varsin yksinkertaista tyyliä Bullet Journalissani. Symboliavainta en tällä kertaa tehnyt, koska se tuntui minulle tarpeettomalta, sen sijaan aloitin suoraan Index-sivulta/sisällysluettelosta. Koska kyseessä on iso Moleskine-muistikirja, mahtuu sisällysluettelon yhdelle sivulle mukavasti kaksi saraketta. Ainakin näin alustavasti tuo isompi koko tuntuu tosi hyvältä, mukavan väljältä.

Käytän sivun ulkoreunassa värikoodeja, jotka merkitsen myös sisällysluetteloon. Lähinnä sillä konstilla on tarkoitus selkeyttää eri kuukausien löytämistä pidemmässä juoksussa.

Sisällysluettelon jälkeen tein Future Log-sivut kolmelle aukeamalle, jokaiselle kuukaudelle on varattu sivunpuolikas. Tänne on tarkoitus laittaa ylös tulevia menoja ja tarvittaessa muistiinpanoja, joihin voi sitten palata kyseisen kuukauden Monthly-sivua tehdessä.

Tammikuun Monthly-sivuni ja Trackerini näyttävät tältä. (Jotenkin tykkään enemmän käyttää englanninkielisiä nimityksiä näissä yhteyksissä, en ole vielä oikein keksinyt minua miellyttäviä suomenkielisiä vastineita niille..) Heti alkuun muuttaisin tästä sen, että kuukauden numeroinnit ja viikonpäivät olisin tehnyt mieluummin ohuemmalla tussilla, ja tuon ylimääräisen, muistiinpanoille yms. varatun tilan rajaamisen olisin jättänyt pois tai tehnyt muulla tavoin. Muuten tämä tuntuu ihan toimivalta ratkaisulta. Rivien hahmottaminen helpottuu tässä pastellinvärisen korostustussin avulla tosi mukavasti. Väritys on syytä tehdä ennen mustalla tussilla kirjoittamista, sillä ainakin tuo minun Faber Castell -tussini suttaa korostustussin värin harmahtavaksi, jos käytän korostustussia sen päällä. Varmastikaan jollain toisella kynällä tuota ongelmaa ei olisi, mutta tämä homma toimi hienosti näinkin.

Vasemmanpuoleinen sivu on varattu tammikuussa muistettaville jutuille, joita voi sitten siirrellä päivittäislistoihin tilanteen mukaan, ja oikealta alkaakin jo päivittäinen kirjaus. Tällä systeemillä nyt ainakin alkuun, jos keksin uusia, mullistavia ideoita niin kerron niistä varmasti taas täällä.

Tehokasta uutta vuotta 2017 kaikille (ainakin itselleni toivon sellaista..)! :)

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Satumaailmaeskapismia



Jostain syystä olen onnistunut reilun parin kuukauden työssoloaikana stressaamaan itseni aika lähelle niitä fiiliksiä, joissa olin ennen Kesälahdelle muuttoa viime keväänä. Varsinaista syytä stressille ei edes ole ollut: työpaikka ja -kaverit ovat tuttuja ja mieluisia ja työnantajana oma äiti. Kuitenkin sain itseni uuvutettua etenkin elokuun aikana aika lahjakkaasti. Onneksi työt alkavat nyt olla ohi, ja ensi viikolla palaan taas hiljalleen kouluhommien pariin.



On useitakin juttuja, joiden olen huomannut auttavan stressaantuneeseen ja ahdistuneeseen oloon omalla kohdallani. Esimerkiksi meditointi Headspace -sovelluksen avulla on yksi tehokas keino, ja lisäksi - yllätys yllätys - ulkona liikkuminen pienissäkin määrin. Lisäksi Bullet Journalin käyttö tai vaikkapa lukeminen ovat minulle myös hyviä rentoutumiskeinoja. Monena päivänä olen kuitenkin ollut töiden jälkeen niin väsynyt, etten ole saanut itseäni kammettua ulos, Bullet Journal on jäänyt vähälle huomiolle ja meditointiinkaan en ole jaksanut keskittyä. Myös jooga on unohtunut, vaikka heinäkuiset, joka-aamuiset aurinkotervehdykset olivat tosi ihana rutiini! Kaikkiin näihin mainitsemiini rentoutumiskeinoihin haluan nyt syksyllä panostaa taas enemmän samalla, kun palaudun "kesäväsymyksestäni".



Yksi mukava tapa rentoutua ja saada ajatuksia toisaalle on mielestäni myös elokuvien katselu. Erityisesti erilaisiin satumaailmoihin sijoittuvat fantasiaelokuvat toimivat siinä tarkoituksessa omalla kohdallani loistavasti. Klassikoina voisi mainita vaikkapa Taru Sormusten Herrasta ja Harry Potter -elokuvat, mutta vähän valoisammat kukkia, perhosia ja puhuvia eläimiä sisältävät lastenelokuvat satukuvaukset ovat ehkä kuitenkin parhaita.



Perjantaina katselimme siskoni ja äitini kanssa (ja kyllä isäkin saunasta palattuaan liittyi yleisöön asiantuntevan Wikipedia-kommentaattorin roolissa) Netflixistä Disneyn Cinderella -elokuvan, jonka Tuhkimona loisti Downton Abbeystakin tuttu Lily James. En ole mikään elokuvafanaatikko, ja minuun uppoaa hyvin monenlainen ja -laatuinenkin tuotanto varsin ongelmitta hieman olotilasta riippuen, mutta tämänkaltainen romanttinen satufilmatisointi toimii kyllä takuuvarmasti aina.



Disneyn piirrosklassikot ovat elokuvia, joita voisin katsella kerta toisensa jälkeen vielä näin akuisiälläkin. Harmillista, että meillä ei niitä dvd-varastoista löydy, mutta toisaalta hyväkin, sillä muuten niiden parissa saattaisi viettää aikaa enemmänkin kuin olisi aiheellista, enkä kyllä tarvitse yhtään enempää tekosyitä lusmuilulle kuin mitä tällä hetkellä käytettävissäni on.



Jos voisin ihan itse päättää, millaisessa maailmassa eläisin, se voisi olla juurikin tuollainen Tuhkimossa kuvattu satumaailma. Olen pienestä asti viihtynyt erinomaisen hyvin mielikuvitusmaailmoissa leikkien, ja Disneyn prinsessapiirretyt ovat antaneet noihin maailmoihin mitä erinomaisimpia rakennuspalikoita. Muistan erityisesti Pocahontas-leffan ruokkineen mielikuvitustani suuresti, ja hetkittäin olin hyvinkin vakuuttunut salatusta intiaaniprinsessataustastani.



Toissailtainen Cinderella tyydytti mitä tehokkaimmin eskapisminkaipuuni. Leffan jälkimainingeissa on ollut hauska leijailla, ja sitä paitsi Mäntyniemen puitteet toimivat satumaailmaromantisointituokioissa aika mukavasti. Aiheeseen liittyvänä sivukommenttina mainittakoon, että myös muun muassa Jane Austenin ja L. M. Montgomeryn tarinat istuvat tähän ympäristöön - jos nyt eivät täydellisesti - niin "ihan kivasti" ainakin.



Tuhkimon tarinasta inspiroituneena olenkin pyöritellyt mielessäni ajatusta, että enkös vain ihan hyvin voisi järjestää täällä suuret tanssiaiset, joihin kutsuisin kaikki valtakunnan kolmenkympin tienoilla huitelevat nuoret miehet, joista yhden kanssa rakastuisimme ensi silmäyksellä ja eläisimme onnellisina elämämme loppuun asti!



Postauksen kuvat on lainattu Disneyn kuvagalleriasta.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Näpertelyterapiaa

Minä rakastan muistikirjoja. Niitä ja vihkoja, kyniä, kumeja, tusseja, kartonkia, kalentereita, post-it -lappuja... Oikeastaan lähes kaikkea, mitä kirjakaupan paperiosastolta löytyy (kirjoja rakastan myös, mutta ne kuitenkin kuuluvat eri kategoriaan). Pelkkä noiden tavaroiden hypistely kirjakaupassa saa hymyilemään, ja useimmiten jotain tarttuu mukaankin. Viime aikoina olen tosin malttanut aika hyvin hillitä itseni ja jättää muistikirjat kauppaan, sillä niitä on kertynyt jo ihan kiitettävästi siitäkin huolimatta, että keväällä hankkiuduin surutta eroon joistakin, jotka keräsivät pölyä varastoissani.

Päällimmäisenä Moleskine-kalenterini, kirjavakantiseen muistikirjaan teen nopeat muistiinpanot ja kuljetan sitä kalenterin kanssa mukanani. Alimmaisena Bullet Journal, joka toimii minulla eräänlaisena päiväkirjana.

Lapsena keräilin pyyhekumeja, ja muistelen niitä olleen joskus kenties kolmannella luokalla ainakin kaksi täyttä penaalia. Useimmat jäivät kokonaan käyttämättä (ja olivat muutenkin lähestulkoon käyttökelvottomia pyyhkimisominaisuuksiltaan), mutta niitä oli ihana hypistellä ja vaihdella kavereiden kanssa. Muistan, miten tyydyttävää oli kouluvuoden alussa saada uudet vihkot, kynät ja kumit, joita järjestelin tyytyväisenä pulpettiini ja yritin täyttää kauniilla käsialalla alusta loppuun. Myönnän myös käyneeni vihkokaapilla aina silloin tällöin hakemassa ihanan, uuden vihkon ihan omaan käyttööni, milloin mihinkin. Olen siis ollut auttamaton "stationery-addikti" jo ihan lapsesta saakka (harmillista muuten, ettei suomen kielessä ole vastaavaa sanaa kuvaamaan kaikkea tämän addiktion piiriin kuuluvaa!).

Bullet Journal -muistikirjani ja kynät, joita enimmäkseen käytän sen täyttämiseen (Staedtler Fineliner -värikynät ja Sista-Vip Calligraphy 2.0)

Koristelen Bullet Journaliani scrapbook-papereilla ja erilaisilla mietelauseilla sekä lainauksilla.


Mitä minä sitten kaikilla muistikirjoilla ja vihkoillani teen? En oikeastaan paljon mitään. Monesti aloitan päiväkirjan pitämisen tai jonkin muun vastaavan käytön, mutta yleensä sitä ei jatku mainittavan pitkään. Täytyy kuitenkin todeta, etten usko olevani ainoa ihminen, jolta löytyy pino alkupäästä täytettyjä ja sittemmin unohtuneita muistikirjoja! Omalla kohdallani samankaltainen aloitusinto-ilmiö kattaa myös kalenterit. Yleensä aina jonkinlaisen uuden elämänvaiheen alussa minulle iskee pakonomainen tarve ostaa uusi kalenteri, ihan riippumatta siitä, onko edellinen lähestymässä takakanttaan vai ei. Tätä onneksi tapahtuu sentään vähän harvemmin, aika usein käytän yhden kalenterin loppuun ennen uuden aloittamista. Joku järki näissäkin puuhissa on yritettävä pitää. Huom! Yritettävä...

Omat avainsymbolini. Näiden toimivuus selviää varmasti käytön kautta, muutoksia teen tarvittaessa.

Neljä päivää yhdellä aukeamalla tuntuu toimivan ihan hyvin ainakin toistaiseksi. Myöhemmin innostuin koristelemaan aukeaman kukilla jokaiselta reunaltaan, mutta siitä juuri pidänkin tässä puuhassa. Piirtely ja näpertely rentouttaa ihmeellisesti!
 Intohimoinen kalenterirakkauteni on vienyt minut myös Youtuben "plan with me" -kalenterivideoiden pariin, joissa samanhenkiset ihmiset koristelevat kymmenien dollareiden arvoisia kalentereitaan varta vasten kalenterikäyttöön tarkoitetuilla tarroilla, joita puolestaan myydään lukuisissa nimenomaan kalenteritarroihin erikoistuneissa Etsy-verkkokaupoissa. Saa nähdä, milloin moinen ilmiö rantautuu Suomeenkin...

Kuukausinäkymää varten tulostin netistä kalenteripohjan kokeiltuani ensin käsin piirtämistä. Tämä kuitenkin miellyttää minua paljon enemmän ja tuo aukeamiin vaihtelua.

Tällä trackerilla seuraan tapoja, jotka haluan saada säännölliseksi osaksi jokaista päivääni. Minua tällainen motivoi kummasti!

Kalenterivideoiden kautta tutustuin myös Bullet Journal -ilmiöön, ja se koukutti minut video videolta yhä tiukemmin. Linkkaamallani sivustolla esitellään Bullet Journalin perusajatus, mutta itseäni kiehtoo erityisesti intohimoisten käyttäjien paneutuminen muistikirjan koristeluun, kirjoitustyyliin, erilaisiin listoihin (tunnustaudun suureksi listaihmiseksi tässä yhteydessä)... Ja kun samassa jutussa yhdistyvät kaikki tämän postauksen alussa listatut intohimon kohteeni, niin eihän parempaa harrastusta voisi ollakaan!

Ainakin omalla kohdallani Bullet Journalia voisi verrata Mindfulness -värityskirjoihin, jotka ovat nykyään täyttäneet kauppojen hyllyt kirjaosastoilla. Muistikirjan koristelu ja täyttäminen on jotenkin ihan hirveän rentouttavaa, ja samalla tulee kerättyä päiväkirjamerkintöjä ja luotua järjestystä arkeen ja elämään. Right up my alley. Ja olen jo luvannut itselleni, että jos tästä tulee jatkuva tapa, niin nykyisen muistikirjan täytyttyä saan hankkia itselleni jonkun oikein hienon seuraavaksi Bullet Journaliksi. Siinäpä vasta motivaatiotekijä!