It's not you, it's me.

Kävin maanantaina yksityisen lääkäriaseman ihotautilääkärillä esittelemässä aknen koristelemaa naamaani. En odottanut suuria, mutta halusin kuitenkin saada lääketieteellisen näkemyksen vaivani hoidosta.

Akne on viehättänyt läsnäolollaan omalla kohdallani murrosiästä asti. Se ilmestyi yläasteella ja lukiossa se viihtyi seurassani aina vain paremmin. Kävin ihotautilääkärillä ja söin pari antibioottikuuria saamatta niille minkäänlaista vastetta. Isotretinoiini-kuuri (esim. Roaccutan) oli harkinnassa, mutta ensin päätettiin kokeilla yhdistelmäehkäisypillereitä, mikä tietysti muutenkin olisi edellytys isotretinoiinin käytölle. Muistan, miten tyytyväinen olin aknen hoitoon kirjoitettuun pillerireseptiin, sillä kela-korvauksen myötä valmisteen hinta oli vain joitakin euroja. Hitto, miten kätevää! Pillerit eivät aiheuttaneet minulle pientä pöhötystä kummempaa sivuhaittaa. Päinvastoin hyödyt olivat selvät: säännöllinen ja "omassa hallinnassani oleva" kuukautiskierto sekä selvästi parempi iho. Vannoin pillereiden nimeen enkä uskonut luopuvani niistä ennen suunnitelmia perheen perustamisesta.

Jatkoin yhdistelmäehkäisyvalmisteiden käyttöä syksyyn 2014 eli noin 7-8 vuotta. Sitten neuvolalääkäri oli reseptin uusimisen yhteydessä pistänyt merkille, että silmänpohjakuvissani oli näkynyt muutoksia, minkä johdosta hän ei enää voinut suositella yhdistelmävalmisteiden käyttöä (diabeetikoiden silmänpohjamuutoksia seurataan säännöllisesti, sillä niiden ilmeneminen liittyy diabeteksen lisäsairauksiin). Siirryin käyttämään minipillereitä, ja kas kummaa, akne alkoi jälleen herätä horroksestaan ja hiljalleen satunnaiset vierailut leukapielissä muuttuivat vakituiseksi asutukseksi poskilla, yläselässä, leuassa ja leukalinjassa. Isoja, hyvinkin kipeitä ja kaiken kaikkiaan kerrassaan komeita paukamia!

Ensin ajattelin, että ok, menee varmaan oma aikansa ennen kuin kroppa tottuu uuteen valmisteeseen. Minipillerit eivät kuitenkaan tuntuneet lopulta hyvältä vaihtoehdolta. Ehkäisykeinona ne kyllä ajoivat asiansa, mutta kuukautiskiertoni oli täysin arvaamaton ja naamani puolesta olisin varmaan mennyt 15-vuotiaasta. Lisäksi minusta alkoi tuntua, että vaikka voisinkin siirtyä takaisin yhdistelmäehkäisyyn (kun kysyin asiasta diabeteslääkäriltäni, hän totesi, ettei silmänpohjissani ollut muutoksia vaan kuvissa näkyi jokin harmiton rakennemuutos tms. eikä hän sen puolesta nähnyt ongelmana jatkaa yhdistelmäehkäisyn käyttöä vielä muutamaa vuotta) ja todennäköisesti se hoitaisi tilanteen päällisin puolin, en kuitenkaan voisi syödä pillereitä lopun ikääni. Ja kun niistä taas joskus luopuisin, olisi tilanne jälleen sama, ja joutuisin joka tapauksessa etsimään ongelmaan ratkaisua muualta. Miksen siis ryhtyisi töihin nyt saman tien.

Tämän vuoden helmikuussa jätin hormonaalisen ehkäisyn kokonaan. Sen jälkeen kiertoni on hieman tasaantunut, mutta tuntuu edelleen hakevan normaalia rytmiään. Ihoni on mennyt huonompaan kuntoon, mutta en pidä sitä kokonaan pillereiden lopettamisen seurauksena, sillä akne oli kyllä aktiivinen jo minipillereitä syödessänikin.

Minua on alkanut kiinnostaa hyvinvointi kokonaisuutena. En enää niinkään lähesty akneani oireiden hoidon kautta, vaan minua kiinnostavat syyt oireiden taustalla, sillä siihen vaikuttamalla uskon olevan mahdollista saavuttaa parhaat tulokset. Oikeastaan olen jo jonkin aikaa ollut varma, että ruokavalion kautta pystyn eniten vaikuttamaan ihoni kuntoon. Tietysti on tärkeää hoitaa ihoa myös ulkoisesti käyttäen laadukkaita ja omalle iholle sopivia tuotteita, mutta uskon aknen olevan oire jostain muusta. Omalla kohdallani heittelehtivä verensokeritasapaino varmasti on yksi aknea innoittava tekijä, ovathan korkeat verensokeriarvot omiaan ruokkimaan kaikenlaisia tulehdustiloja.

Kesällä luin Kaisa Jaakkolan Hormonitasapaino -kirjan, joka tarjosi oivalluksia ja herätti paljon ajatuksia ja kysymyksiä. Olin jo aikaisemmin tullut siihen tulokseen, että aknea en enää halua hoitaa antibiooteilla tai ehkäisypillereillä isotretinoiinista puhumattakaan, ja kirjan luettuani olin entistä enemmän sitä mieltä. Ihotautilääkärille en lähtenyt ennen kuin nyt, sillä olin varsin varma, ettei minulle tarjottaisi muita hoitovaihtoehtoja kuin noita, joista en kuitenkaan olisi kiinnostunut.

No, ruokavalioremontit ja muut hienot aikomukset ovat jo monen kuukauden ajan jääneet lähinnä aikomuksiksi, ja akne on alkanut vaivata mieltäni yhä enemmän. Lopulta päätin kuitenkin varata ajan lääkärille elätellen pienen pientä toivoa siitä, että hän sattuisi olemaan sellainen tapaus, joka ehkä osaisi tarkastella tilannettani kokonaisuutena eikä keskittyisi pelkkien oireiden hoitoon. Myönnän kyllä olevani perusluonteeltani melko hyväuskoinen optimisti.

Lääkäri selvitti hoitohistoriani ja sairaustaustani. Hormonaalista ehkäisyä en halunnut, ja samalla se valinta sulki pois isotretinoiini-kuurin (isotretinoiini on niin haitallista sikiölle, että sen käyttö edellyttää jo lainkin voimin riittävää ehkäisyä (mieluiten pillerit tms. + kondomi) ja lisäksi naisen on käytävä joka kuukausi raskaustestissä). Antibioottien uudelleenkokeilua lääkäri olisi mieluiten suositellut, mutta koska minulla on Crohnin tauti, olisi elimistön härnääminen antibiooteilla turhan suuri riski. Otin esille epäilykseni siitä, että hormonitoimintani on vinksallaan ja mietin, olisiko sitä aiheellista testata. Lääkäri antoi yllättävän vastauksen: "Me kaikki käymme läpi samat hormonaaliset muutokset murrosiässä. Toisille tulee akne, toisille ei. Hormonien osuutta akneen on vaikea osoittaa." Suurin piirtein näin. Okei, mutta kun mielestäni olen jo hyvän aikaa sitten ohittanut murrosiän (29v hello!), niin päteekö tuo selitys minun tapauksessani? Tiedustelin myös lääkärin näkemystä ruokavalion merkityksestä. Hän totesi, että aihetta on tutkittu kovin vähän, ja saadut tulokset ovat hieman ristiriitaisia. Kuulemma jotkin tutkimukset esittävät maitotuotteiden käytön edistävän aknea, mutta hän ei koe voivansa suositella nuorille maitotuotteista luopumista aknen hillitsemiseksi. Kannattaa kuitenkin välttää rasvaisia ruokia ja juustoja. Selvä.

Sain pari reseptiä antibioottivoiteisiin, joita käyttäisin vuorotellen, koska kumpaakaan ei saanut käyttää kovin pitkiä jaksoja putkeen. Toisen sisältämä valkaisuaine voi kuulemma värjätä tyynyliinaa tai pyyhettä, sitä kannattaa varoa. Näiden voiteiden käyttö oli ainoa keino, mitä hän osasi suositella akneni hoitoon. Ja jos voiteet kovin kuivattavat ihoa, löytyy apteekista akneiholle sopivaa perusvoidetta.

Minulla ei ole pienintäkään aikomusta hakea noita voiteita apteekista.

Lääkärikäynti todisti minulle, että on todellakin aika kääriä hihat ja ryhtyä toimeen, sillä olen kuitenkin oman itseni paras asiantuntija. Luvassa on ruokavalion siivouskokeilua ja minulle sopivien ihonhoitotuotteiden etsintää, joihin keskityn erillisissä postauksissa myöhemmin. Jospa täällä blogissa aiheesta kirjoittamalla saisin itseni sitoutettua tosissaan itsestäni huolehtimiseen! En odota näkeväni pikaisia tuloksia enkä usko, että välttämättä edes pääsisin kokonaan aknesta eroon. Olisin kuitenkin iloinen, jos saisin edes jotain aikaiseksi, pienikin askel parempaan suuntaan ilahduttaisi suunnattomasti.

Hei akne, oon miettiny mun tulevaisuutta, enkä nää meitä siellä yhdessä. Oot opettanu mulle paljon, kiitos siitä, mut nyt on aika lähteä eri teille. Ja tuli ihan hei ideana vaan mieleen, että sä varmaan sopisit täydellisesti tohon Exiä rannalla -konseptiin! Mut anyway, tää oli nyt tässä.

Hitaammin

Olen tehnyt joitakin ihania oivalluksia kesäkuun aikana. Mikään niistä ei ole tullut varsinaisena yllätyksenä, vaan olemassaolleet ajatukset ovat kirkastuneet ja alkaneet saavuttaa käsiteltävissä olevaa muotoa. Tärkein oivallukseni on, että olen oikeastaan aika onnellinen juuri nyt, juuri tässä ja juuri täällä. Minulla ei ole välitöntä tarvetta muuttaa yhtään mitään.

Minulle on aivan ok, että täytän ensi kuussa 29 vuotta, en ole vielä(kään) valmistunut yliopistosta, minulla ei ole poikaystävää ja asun vanhempieni luona. On ollut hetkiä, kun olen ahdistuneena seurannut Facebook-kavereideni päivityksiä valmistumisista, kihlautumisista, naimisiinmenoista, omistusasunnoista ja perheenlisäyksistä, sillä olen kokenut jääväni koko ajan auttamattomasti enemmän ja enemmän "jälkeen" noiden tavoitteiden saavuttamisessa. Mutta eihän se niin ole. Minun elämäni on tässä ja nyt, tällaisena, ja vatsanpohjassa on suloinen tunne siitä, että kaikki on vielä edessäpäin.

Olen kaiken kaikkiaan aika hidas ihminen. Syön hitaasti, lämpenen (hyvin) hitaasti uusissa tilanteissa, tutustun ihmisiin hitaasti (ja valikoivasti..), ajattelen hitaasti, toisinaan oivallan asioita hitaasti. Nautin rauhallisesta temposta, siitä, että saan tehdä asiat omassa tahdissani ja huolella. Pystyn kyllä sopeutumaan myös hektisempään elämään, mutta ahdistun siitä helposti ja kadotan kontrollin. Olen alkanut vasta hiljalleen oppia arvostamaan ja ymmärtämään tätä rauhallisuuden piirrettä itsessäni, antamaan itselleni aikaa. Sitä on ollut helpompi opetella nyt kesäkuussa, kun olen käytännössä katsoen "lomaillut" ja saanut toimia omassa tahdissani.

Erityisesti pysähdyin miettimään omaa rauhallisuuden tarvettani sekä yleisemmin hitaamman elämän monia etuja luettuani erään kirjoituksen Zen Habits -blogista (tämä kirjoitukseni ei toki ihan suoraan liity hitaaseen elämään ajattelutapana, mutta tuo sitä aihetta käsittelevä, linkkaamani blogipostaus herätti tosiaan ajatuksia). Totesin, että minä saan ihan rauhassa olla juuri niin hidas kuin haluan, voin elää elämääni juuri niin kuin se minusta tuntuu hyvältä. Olen hyvin monella tavalla elämäni aikana pyrkinyt noudattamaan muiden toiveita ja sopeutumaan ympäristöni odotuksiin - harrastuksissa, ihmissuhteissa (erityisesti parisuhteissa), opiskelussa... Se ei ole tuntunut väärältä, muttei toisaalta ihan oikealtakaan. Minulta näköjään meni lähemmäs kolme vuosikymmentä sen oivaltamiseen, että voin toimia myös toisella tavalla, omalla tavallani (hyvä on, en ehkä lapsesta asti ole tätä sentään pohdiskellut, mutta olkoon). Oivallus on sen verran tuore, ettei minulla ole sanottavammin kokemusta sen toteuttamisesta käytännössä, mutta hykerryttävän vahva tunne oikeilla jäljillä olemisesta tuntuu upealta.

Miten eri tavalla opintoni olisivatkaan kenties edistyneet, jos olisin osannut kuunnella itseäni paremmin vuosia sitten? Ehkä olisin välttänyt turhat ihmissuhdesotkut? Tosin eihän mikään ole ollut turhaa, jos nyt alan oppia tuntemaan itseni paremmin ja löytämään minulle sopivat tavat toimia. Tätä päivää vartenhan minä elän, en eilistä enkä huomista. Ja etenen juuri niin hitaasti kuin minusta tuntuu hyvältä.

Diabeteshirviö

Kävin tänään diabeteskontrollissa Tikkamäellä, ja pitkäaikaisverensokerini (HbA1c) oli ennätyskorkea: 9,8%.

Okei, odotinkin arvon nousseen, sillä kevät on ollut ennätysvaikea diabeteksen hoidon (ja monen muunkin asian) suhteen, mutta ihan noin suurta lukemaa en osannut aavistaa kuulevani. Hoitotasapainoni on ollut kehno jo vuosia (sairastuin ykköstyypin diabetekseen vuonna 1997, ja arvot ovat heittelehtineet enemmän tai vähemmän murrosiästä asti), ja minun on ollut äärimmäisen vaikea motivoitua tilanteen korjaamiseksi. Yrityksiä on ollut kyllä useita, mutta ne ovat jääneet aina yrityksiksi.

Ehkä suurin ongelma on ollut siinä, etten ole koskaan oikeastaan pitänyt diabetesta minään haittana tai ongelmana. Tarkoitan siis, että oloni on ollut hyvä, vaikka arvot ovatkin seilanneet tarpeettoman korkealla. Miksi siis toimia, jos mikään ei tunnu olevan vialla? Ja selvyydeksi sanottakoon, että olen kyllä varsin tietoinen diabetekseen liittyvistä lisäsairauksista ja muista komplikaatioriskeistä, joita pitkään jatkuneeseen huonoon hoitotasapainoon liittyy, mutta edes niiden tiedostaminen ei ole riittänyt pitämään yllä hoitomotivaatiota.

Vasta nyt keväällä olen huomannut, miten korkeat verensokerit voivat väsyttää ihan omanlaisellaan tavalla, ja muutenkin yleiskunto on ollut selkeästi kehnompi. Olen toki ennenkin voinut aika ajoin vähän huonosti, kuten varmaan suurin osa terveistäkin ihmisistä, mutta nyt ensimmäistä kertaa oikeasti tunnen kropassani, että tietyt oireet johtuvat nimenomaan diabeteksesta ja korkeista verensokereista. Se on ollut melkoisen herättävä oivallus. Ja jos oloni on ollut ihan hyvä silloin, kun HbA1c pyörii 9% lukemissa, miten hyvin voisinkaan voida, jos sokeriarvot liikkuisivat tavoitealueella? Enhän minä edes tiedä sitä!

Suurin oire on tosiaan ollut väsymys, ja nimenomaan "diabetesväsymys", kuten olen alkanut sitä itsekseni kutsua. Se on väsymystä, jota en pysty liittämään lyhyisiin yöuniin tai muuhun "terveeseen" väsymykseen, eikä se häviä nukkumalla. Välillä olen hyvinkin energinen, mutta sellaiset hetket kestävät yleensä vain vähän aikaa. Päätäni on särkenyt viime aikoina useammin, suussa maistuu pahalta, iho oireilee ja vatsa turpoaa herkästi. Joskus näille oireille saattaa löytyä selitys muustakin kuin diabeteksesta, mutta olen oppinut aika hyvin laskemaan 1+1 syitä miettiessäni... Ei tarvitse olla lääketieteen ammattilainen ymmärtääkseen, että enimmäkseen koholla oleva verensokeri antaa huikean hienon alustan kropan jatkuville tulehdustiloille, ja toistuvat suuret heilahtelut matalista korkeisiin rasittavat elimistöä tarpeettomasti.

Minulle on ehkä ollut tarpeenkin käydä eräänlaisella aallonpohjalla diabetekseni hoidossa, sillä nyt motivaatio tilanteen korjaamiseksi on alkanut heräillä. Vaalin sitä tarkkaan, etten haukkaa liian suurta palaa kerralla ja tukahduta koko hommaa alkuunsa. Ensin yritän lisätä mittaamista ja muistaa ottaa ateriainsuliinin (bolukset) insuliinipumpulla. Lääkärini sanoi tänään, että vaikka sitten arvioisi boluksen määrän vähän summamutikassa, mutta kuitenkin ottaisi edes jotain, ja täytyy sanoa tuon summamutikka-arvioinnin olevan suuri vahvuuteni... Hiilihydraattimäärien arviointia sen sijaan lähden harjoittelemaan pikku hiljaa, sillä se on aina ollut suurin kompastuskiveni.

Mahdollisille kanssadiabeetikoille haluan vinkata loistavasta sovelluksesta, josta olen todennut omalla kohdallani olevan suurta apua diabeteksen hoidon seurannassa. Latasin mySugr-sovelluksen jo alkuvuodesta, kun pidin verensokerisensoria viikon verran, ja pidän siitä todella paljon! Olen kokeillut aikaisemmin muitakin verensokerin seurantaan tarkoitettuja sovelluksia, mutta tämä on ehdottomasti kaikista paras, En tässä esittele sitä sen tarkemmin, mutta suosittelen tutustumaan! Nyt haaveilen verensokerimittarista, joka lähettäisi mittaustuloksen suoraan sovellukseen... Manuaalinenkin käyttö on kyllä tehty helpoksi. Keväällä sovelluskin oli minulla vain tyhjän panttina, kun en jaksanut muistaa edes sairastavani koko diabetesta, mutta nyt yritän ottaa siitä kaiken irti ja "kesyttää diabeteshirviöni", kuten sovelluskin kannustaa tekemään. Tästä tilanteesta ei ainakaan voi enää päästä kuin parempaan suuntaan!