Aloittaessani opiskelun sata vuotta sitten vuonna 2007 olin hirveän tyytyväinen valitsemaani alaan. Opettajia tarvitaan aina, ja kasvatustieteen maisterin papereilla voi tehdä vaikka mitä muutakin kuin vain opettaa (onhan Martti Ahtisaarikin taustaltaan opettaja!). Kun vielä luokanopettajan pätevyyden kylkeen tuupataan musiikin aineenopettajan pätevyys, niin eikös siinä ole ihan mukava paketti kasassa tulevaisuutta määrittämään? No problem. Kaiken lisäksi en ole ollenkaan kehnompi noissa opetushommissa, pärjään niissä suorastaan hienosti noin keskimäärin. Oikeastaan voisi ihan hyvin sanoa, että löysin minulle sopivan alan.
Kuitenkin parin viime vuoden aikana motivaationi ja kiinnostukseni opetustyötä kohtaan ovat suorastaan täysin kadonneet. Ajatus opettajana työskentelemisestä tuntuu suorastaan vastenmieliseltä. En tiedä, mistä moinen johtuu, ja on ihan mahdollista, että valmistuttuani päädyn kuitenkin opettamaan ja huomaan jälleen nauttivani siitä.
Toisaalta on todella turhauttavaa huomata karttavansa ajatusta työskentelystä alalla, jolle on valmistumassa. Joudun tekemään paljon töitä löytääkseni motivaatiota opiskeluun, ja kun sen hetkittäin löydän, menee tuon motivaation ylläpitoon vähintään yhtä paljon energiaa kuin sen löytämiseenkin. Opintoja on kuitenkin sen verran vähän jäljellä, että olisi typerää vain luovuttaa kiinnostuksen kadottua.
Ja kuten aluksi totesin, voin valmistuttuani tehdä kaikenlaista muutakin kuin opettaa, näin ainakin haluan ajatella. Olen nyt yrittänyt kääntää ajoittain ilmenevän pettymyksen innostuksen katoamisesta ajatukseen siitä, että edessä on jälleen yksi uusi alku, joka voi johdattaa vaikka mihin jännittävään ja kiinnostavaan. Kunhan jaksan nyt hoitaa opiskelut pois alta, voin sen jälkeen keskittyä löytämään sen asian, josta todella innostun ja jota haluan alkaa kehittelemään eteenpäin. Jotain ajatuksia minulla jo onkin, mutta yritän olla paneutumatta niihin vielä liikaa, jotta kouluhommatkin tulisi joskus hoidettua.
Tämän kirjoituksen yksi tarkoitus on saada itseäni tsempattua tarttumaan toimeen ja laittamaan opiskeluasiat järjestykseen. Viime aikoina motivaatiota on ollut hirveän vaikea löytää yhtään mihinkään, jopa blogin kirjoittamiseen - päivät vain kuluvat, enkä saa mitään aikaiseksi. Mutta jos jään ikuisesti yliopistoon, en koskaan saa tietää, millaista on elämä opiskelija-statuksen jälkeen. Haluaisin ottaa siitä selvää, joten ei auta kuin ryhtyä töihin!
Presidentiksi päätymisen todennäköisyys on kuitenkin häviävän pieni, ja hyvä niin (ihan kaikkien kannalta).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti