tiistai 24. toukokuuta 2016

Lähtölaskentaa

Viikon päästä tähän aikaan on tämä Joensuun asunto tyhjennetty, siivottu ja ovi suljettu viimeistä kertaa. Olen jo suunnitellut siivoavani paikkoja etukäteen, jotta tiistaina ei enää tarvitse kuin viimeistellä pikaisesti. Tosin kokemus on tähän ikään mennessä opettanut, että muuttopäivänä tekemistä löytyy aina enemmän kuin kuvitteli... Mutta ainahan voi toivoa tämän kerran olevan poikkeus siihen sääntöön.



Viime viikonloppuna pidettiin sadetta ja katsottiin jääkiekkoa. Lauantain sade tuli kyllä todella tarpeeseen, eikä vähiten perjantai-iltana äidin kanssa istutetuille perunoille. Vettä tulikin koko päivän lähes kaatamalla, mikä antoi loistavan tekosyyn laiskotella sisällä. Olen ollut jostain syystä hirveän väsynyt viimeisen viikon verran eikä mitään "jostain syystä", vaan ihan puhtaasti siksi, että verensokerit ovat heittäneet sellaista häränpyllyä tänä keväänä, ettei moinen vain voi olla vaikuttamatta vireystilaan, joten ihan mielellään otin tuon lauantain vähän rennommin.




Sunnuntaina saatiin nauttia ihanasta sateenjälkeisestä raikkaudesta auringonpaisteessa. Pihamaa tuntui ihan pullistelevan vihreydessään, ikäänkuin luonnolla olisi kiire puhjeta kukkaan joka puolella. Tuomi on jo kukkinut, omenapuut ovat nyt kauneimmillaan, juhannusruusu tekee nuppua... Luulenpa, että ensi viikolla muuton aikaan sireenit ovat Mäntyniemessä jo täydessä kukassa. Myös kielojen kukintaa odotan kovasti, saunarannassa ne valmistautuivat sunnuntaina ahkerasti.




Aikaisemmin julistin toukokuun olevan mielessäni vielä kevätkuukausi, vaikka olisi millaiset helleaallot ja kesäiset ilmat. Nyt toukokuuta on enää viikko jäljellä, ja luovun suosiolla tuohon ajattelutapaan takertumisesta. Kesä ei lue kalenteria, ja on selvästikin saapunut hieman etuajassa mutta aina yhtä tervetulleena!




Minulle tämä kevät on ollut aikamoista vuoristorataa useammallakin elämän osa-alueella. Nyt tuntuu, että oma tie on alkanut hiljalleen selkiytyä, eikä mikään ole tuntunut paremmalta. Sitähän ei vielä tiedä, mihin se tie lopulta johtaa, mutta olo on kuitenkin levollinen ja rauhallisen odottava. Olkoonkin, että etsiskellessä on mennyt monta vuotta, kaikella tähän mennessä tapahtuneella on varmasti ollut oma, tärkeä osansa tässä ja tulevassa hetkessä. Aika älytön tunne, kun alkaa lopulta päästä käsiksi omaan itseensä ja oivaltaa niitä asioita, jotka todella ovat itselle tärkeitä. Tuntuu, että tästä kaikki vasta alkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti