Väreilyä

Kävimme äsken Onnin kanssa kävelyllä Ranta-Mutalantien varrella olevassa metsikössä, joka on ainakin erään paikalta löytyvän, iäkkäänoloisen kyltin mukaan koirien ulkoilutusalue. Mikään aidattu koirapuisto ei ole kyseessä, joten yleensä pidän Onnin kytkettynä, mutta paikka on joka tapauksessa hurmaava, joenrantaa seuraava metsikkökaistale, josta on muodostunut vakituinen ulkoilukohteemme Rantakylän-aikanamme.

Olen monesti pohtinut, mikä tekee paikasta niin erityisen. Jotenkin siellä aina rentoutuu aivan eri tavalla kuin jalkakäytäviä pitkin lenkkeillessä. Ehkä kyse on vain sen sijainnista: Tieltä joen rantaan on tarpeeksi matkaa, metsä on varttunutta ja vaihtelevaa rannan lehtoalueesta tienvarren mäntymetsään. Tähän aikaan vuodesta linnut laulavat ihanasti puissa ja pensaissa, tuomet tuoksuvat ja joki virtaa omaa tahtiaan kohti kaupunkia. Onhan se nyt ihan tutkittuakin, että metsässä oleilu rentouttaa.

Metsässä liikkuminen onkin toki ihan oma lukunsa, mutta minulle tuo alue ei ole kuitenkaan mikään kunnon metsä. Olen tullut siihen tulokseen, että paikan tunnelmaan vaikuttaa eniten sen historia. Olen pistänyt alueella merkille ainakin kaksi ihan selkeää kohtaa, joilla on sijainnut joskus jokin rakennus - luultavasti asuintalo. Edes kivijalkaa ei enää ole havaittavissa kummankaan kohdalla, vain aukea, jolla rakennus on luultavasti seissyt. En tiedä lainkaan, missä määrin arveluni pitävät paikkansa, milloin rakennukset ovat alueelta hävinneet tai mitä niille on mahtanut tapahtua. On kuitenkin kutkuttavaa kuvitella mielessään paikan historiaa, miltä rakennukset ovat näyttäneet, millaisia ihmisiä siellä on asunut.

Vanhoilla paikoilla on mielestäni aina omanlaisensa energia, mikä tekee niistä erityisellä tavalla kiehtovia. Mitä enemmän historian kerrostumia, sitä voimakkaammin paikka ikäänkuin väreilee tarinaansa. Sellaiset paikat ovat aina vetäneet minua puoleensa. Onkin kummallista, miten vasta viime aikoina todella olen ymmärtänyt asuvani pian paikassa, jonka tarinoissa riittäisi tutkimista varmasti vaikka loppuiäksi.

Mäntyniemi toki on minulle merkityksellinen paikka jo ihan pelkkien sukuyhteyksien vuoksi, mutta aivan varmasti se kiehtoisi minua muutenkin. Lapsena tila tarjosi unelmien leikkipaikat ja täydelliset puitteet kesä- ja muidenkin lomien viettoon, se oli aina ollut mummila ja tulisi sitä aina olemaan. Nyt vanhempana Mäntyniemi on saanut uudenlaisia ulottuvuuksia, ja paikan arvon on alkanut ymmärtää uudenlaisista näkökulmista. Kunhan asetun tilalle ja saan opiskeluni hoidettua pois alta, haluan alkaa oikeasti ottaa selvää, mihin olenkaan muuttanut. Jos sitten todella tutustuisi paikkaan, jonka olen tuntenut lähemmäs 30 vuotta.

(Kaikki kuvat Mäntyniemessä otettuja)